Golfmailat hakkasivat jäätä Kemissä
Leikkimieltä: Hankigolfin MM-kisat hyvissä tunnelmissa. Jussi Haaroja (vas.), Heikki Pietilä ja Mauri Lindroth kertova, että jäällä puttaaminen on oma taitonsa. Kolmen miehen poppoo odottaa vuoroaan meren jäällä golfmailat kädessä. Ensimmäisellä väylällä lyönnit lähtevät mukavasti liikkeelle, vaikka pakk…
Yourlapland.com kirjoitti Facebookissa
Kevään korvilla kelkkailevat, hoi! Tässä ohjetta itsensä paikantamiseen reitillä.
13.03.2013 klo 07:03
Valkoinen vapaus
Siellä jossakin ui jätti
Jossakin Käsivarren Lapissa on unohdettu järvi, jossa elävät maailman suurimmat harjukset. Kalastaja Aki Huhtanen vei toimittajat salaiselle apajalleen. Puhuttiin kalasta, tytöstä nimeltä Adela sekä arktisesta rakkaudesta. Lämpimät puheetkaan eivät vieneet yli kolmenkymmenen asteen pakkasta pois. Istun taas . Istuessa elämäni kuluu. Tänä torstaina olen istunut ajatukset hajallaan motellivuoteen vierellä Saanan katveessa. Olen istunut murolautasen ja kahvikupin edessä, istua päköttänyt autossa matkalla jonnekin. Olen istua keikuttanut moottorikelkan kyydissä määräämättömän ajan ja nyt istun tässä. Järvenkannella. Niin pa…
Yourlapland.com kirjoitti Facebookissa
Lappiin, viikoksi, kera seurueen - nam :) Eikä siinä vielä kaikki! Mahtava paketti tarjolla, osallistu ja voita!
13.03.2013 klo 07:04
Milla-poro selvisi keskosuudesta ja koirista
Herkkiä ja lämminsydämisiä eläimiä, sanovat Ylitalon poromatkailutilan isäntäväki Christina ja Manne. Poromatkailukohteen perustaneet posiolaiset Christina Löther-Mourujärvi ja Manne Mourujärvi puhuvat poroille joka päivä ja koskettavat niitä. Milla-poro on erityisen läheinen. Posiolla aloittaneen Yl…
Ranuan eläinpuisto: jääkarhut laskevat mäkeä
Kiinassa maailman vanhin kuvaus revontulista
Tarua: Revontulet aiheuttivat neitseellisen syntymän. Fysiikkaa: Aurinkotuuli virittää ilmakehän atomit värikkääseen leikkiin. Ihmiset ovat jo vuosituhansia seuranneet taivaan värikästä näytelmää, revontulia. Kiinassa revontulet aiheuttivat ensimmäisen neitseellisen raskauden jo 2600 vuotta sitten ennen s…
Yourlapland.com kirjoitti Facebookissa
Oletko kokeillut? Tehokasta!
04.03.2013 klo 19:34
Sakke Hyytinen kirjoitti Facebookissa
Ylläs tänään. Oli hieno ilma :)
20.02.2013 klo 07:49
Nopea Muzet on Antti Niileksen silmäterä
Inari Lapland Reindeer Race in Finland - Inarin porokuninkuusajot - porokisat
Edessä 150 kilometriä kävelyä metsässä, vaaroilla ja jäällä
– Viisi minuuttia aikaa lähtöön, kertoo kuulutus. Lainaanrannassa Kemijoen jäällä kohennellaan vielä ahkion peitettä, otetaan pieniä pyrähdyksiä, kiskotaan pipoa alemmaksi tai ylemmäksi. Kansainvälinen Arctic Winter Race -kisa pääsi vauhtiin Rovaniemellä harmaassa nollakelissä. – Liian lämmintä. 10-15 aste…
Deep Snow riding Rovaniemi
Hyppyrit ja rinteet iskemättöminä joka aamu
Loistutkijasta Myskihäräksi
Jackie Hrabok-Leppäjärvi tuli Kaamaseen ensimmäisen kerran vuonna 2002. Tutkimusretki jatkuu yhä. Ovessa lukee nahkamuokkaamo. Sisällä on omituisen tunkkainen, hiukan kuin tallin haju. Silmälasit huurustuvat, kuin saunaan astuisi. Poronkarvat täyttävät roskakorin. Huoneen perältä kuuluu naurua. Seitsemän opiskelijaa ja opettaja Jackie Hrabok-Leppäjärvi ovat kahvitauolla saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarin Kaamasessa. – Me olemme Jackien haisuleita, opiskelijat toteavat. Komerossa vaatteita vaihtava Hrabok-Leppäjärvi vastaa. – Minä kuulen kaiken! Nauru yltyy. Opiskelijoilla on yllään siniset kurahousut, jalassa s…
Rakkaudesta ralliin
Rallikeskus: Suomalaisen ja saksalaisen kohtaamisesta iltanuotiolla syntyi kansainvälinen rallikeidas Vanttausjärvelle. Mies sujahtaa ralliauton kuppi-istuimen sisälle kuin räätälin ompelemaan pukuun. Kaksi ja puoli litrainen 3-sarjan BMW hyökkää liikkeelle ja 18 mm nastoilla varustetut rallirenkaat jyrsi…
Yourlapland.com kirjoitti Facebookissa
Uusinta uutta ja kuuminta hottia: kartasta näet, missä pääset kokemaan hienoimmat jutut
20.02.2013 klo 07:31
Islanninhevosella aloittelijakin pääsee helposti matkaan
Kohti takamaastoja
Tuisku pistelee poskia ja työntyy sisään takinkauluksesta. Ylläksen Kesänkitunturi on tukevasti pilven sisällä. Talvimyrsky tekee tuloaan, mutta Timo Karinen suuntaa hymyssä suin ylöspäin. – Hyvältä näyttää! Siellä on varmasti mahtavaa siivua tarjolla, hän ilakoi. Kesänkitunturi sijaitsee Ylläksen pohjoispuo…
Hissiin jumittuneelle apu tulee ylhäältä
Pelastuskoulutus: Hiihtokeskusten väelle lisää oppia turvallisuudesta. Palomiesharjoittelija Ville Riskilä istuu hissituolissa lähellä Ounasvaaran laskettelurinteen ylätasannetta. Matkaa maahan on kuusi seitsemän metriä. Hissi seisoo paikoillaan. Pakkasta on reilut 20 astetta. Katsellessa alkaa tulla kylmä,…
Maailman kylmin jalkapalloseura!
Subscribe for the latest news from SNTV: bit.ly Finland's Rovaniemen Palloseura football club, who are based in the Arctic Circle, prepare for the new season. With the winter break nearing its end for many football leagues around Europe and the second half of the season about to start, Finland's Premier Leagu…
Muotinäytöksiä lumen keskellä
Rovaniemi Design Week saa tänä vuonna vilkkaan tapahtumakeskuksen Arktikumin ja Tiedekeskus Pilkkeen alueelle, joka täyttyy näyttelyistä, seminaareista ja muista tapahtumista. Teemalla Arctic Lives – Arktista elämää vietettävä maailman pohjoisin muotoiluviikko avataan 18. helmikuuta. Avajaisia juhlitaan arkti…
Ladataan artikkeleita…